Aika suuri episodiromaani

Arvioin syksyllä 2009 Parnassoon Turkka Hautalan onnistuneen Salo-romaanin. Jälkikäteen oman tekstin lukeminen tuntuu vähän kiusalliselta, etenkin, kun valittelen siinä episodiromaanin tilaa.

Niputin arviossani episodiromaanin lajityyppiin sujuvasti Raymond Carverin Oikopolkuja, vaikka kyseessä taitaa olla enemmänkin temaattisesti yhtenäinen sarja novelleja. Miksi en maininnut vaikkapa Mika Waltarin Ilon ja surun kaupunkia? Tai Pentti Haanpään Yhdeksän miehen saappaita? Esineen kuljettaminen koko juonen halki on kaiketi se yleisin episodiromaanin alalaji: mieleen tulevat esimerkiksi Annie Proulxin Vaarallinen harmonikka (1996, suom. 1999) ja Tuomas Kyrön esikoisromaani Nahkatakki (2001).

Genrestä ei kannattaisi paljon huolta kantaa. Viimeisin kotimainen helmi on ehdottomasti Jukka Laajarinteen Kehys (2010), josta olin todella vaikuttunut.

Nyt Tammi on julkaissut kehutuimman episodiromaanin pitkään aikaan: Jennifer Eganin Aika suuri hämäys (A Visit from the Goon Squad, 2010) on aivan pirun hieno kudelma ihmiskohtaloita, tarinoita, juttuja, keskusteluita, kohtaamisia, anekdootteja ja yhteiskunnallista satiiria. Mukana on tietysti myös se kohuttu PowerPoint-muotoon kirjoitettu luku, jota etukäteen vähän kyllä epäilin. Epäily oli turhaa: 12-vuotiaan Alison Blaken vajaat 80 slidea käsittävä kuvaus perheensä sisäisestä dynamiikasta on vähintään ällistyttävä. Niin kuin on koko romaanikin.

Juonireferaattia Hämäyksestä ei kannata ryhtyä tekemään, koska henkilöidet tiet menevät niin monta kertaa ristiin eri aikakausina. Jäin kuitenkin miettimään, onko ensimmäisen episodin päähenkilö Sasha, levy-yhtiön assistentti ja paatunut kleptomaani, oikeastaan kuljettamassa suurempaa sanomaa, koko romaanin eetosta. Pohjimmiltaan hyvä ihminen taistelee taipumuksiaan vastaan ja päätyy varastelemaan, vaikka ei haluaisi.

Samalla tavalla moni muu romaanihenkilö ajautuu törmäilemään vastoin alkuperäisiä aikomuksiaan: republikaanitonteille päätyvät Sashan pomo Bennie Salazar ja hänen tennisvaimonsa Stephanie, East Riverin rannalla kalasteleva slidekitaristi Scotty Hausmann, kansanmurhakenraalin pr-ihminen Dolly, filmitähden raiskausyrityksestä vankilaan tuomittu toimittaja Jules Jones, traagisesti hukkuva Robert Freeman Jr... Kukaan heistä ei aio tehdä sellaista, mitä lopulta päätyy tekemään. Siinä taitaa olla oikeastaan koko romaanin lohdullinen pointti: sellaista elämä on.

Käsitykseni mukaan episodiromaanin erottaa novellikokoelmasta se, että romaanimuodossa lukuja ei voi täysin irrottaa kokonaisuudesta. Esimerkiksi Hämäyksessä melkein jokaisen henkilön tarina saa todellisen syvyytensä juuri silloin, kun hän tulee eteen uudelleen. Kun nähdään melkeinpä ohimennen, lukija kokee tyydytystä: tiedän Dollysta jo paljon enemmän kuin nämä, jotka hänet tässä tarinassa kohtaavat. Hämäyksen vaikuttavuus ainakin minulle tulee juuri siitä – silloin illuusio henkilöiden todenmukaisuudesta on vahvimmillaan.

Henkilöiden lisäksi mieltäni on jäänyt askarruttamaan Eganin romaanin nimi. Aika suuri hämäys? Rappiolle joutunut entinen tähtikitaristi Bosco kyllä puhuu vähän siihen suuntaan:

”Mä olen valmis antamaan haastatteluja, musta saa tehdä henkilökuvia, mitä vain”, Bosco jatkoi. ”Antaa tulla sitä paskaa tuutin täydeltä. Joka saatanan nöyryytys julkisuuteen. Tämä on todellisuutta. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin on vaikea olla hyvännäköinen, varsinkin jos puolet sisuskaluista on poistettu. Aika on suurta hämäystä. Eikö sitä niin sanota?” (Sivu 167.)

Jos aika on suurta hämäystä, miten Aika suuri hämäys siihen liittyy? Eikö sinne kuuluisi silloin pilkku väliin? Aika, suuri hämäys kuulostaisi kieltämättä juhlalliselta. En toisaalta saa otetta alkuteoksen nimestäkään: A Visit from the Goon Squad. Tiedän, että ”goon” viittaa yleensä tolloihin tai toheloijiin, kun taas ”squad” on jonkinlainen ryhmä, ehkä vähän epäorganisoitu sellainen (vrt. Police Squad!). Tolloporukan vierailu? Vähän vaikeaksi menee.

Mutta mistä maailmalla on puhuttu, kun on puhuttu tästä kirjasta? Kirjailijan omista ihmissuhteista tietysti. Walter Isaacsonin kirjoittamassa Steve Jobsin elämäkerrassa tuli ilmi, että Eganilla ja Jobsilla oli ollut suhde vuonna 1983.

Sellaista elämä on.