Dave Eggers
on hurjassa vedossa. Toissa vuonna ilmestynyt A
Hologram for the King oli mielestäni erinomainen romaani, ja nyt loppusyksystä
ilmestynyt The Circle menee monella
tapaa vielä pidemmälle. Romaani on oikeastaan spekulatiivista fiktiota, vaikka
teksti ei sinänsä vaikutakaan tunnusmerkkiseltä genrekirjallisuudelta. Realistisviritteisen
kerronnan fokus pysyy ihmisissä, vaikka ympärillä kehitetään scifi-tason
virityksiä. Tarina sijoittuu parin vuosikymmenen päähän tulevaisuuteen, eikä
näkymä ole erityisen miellyttävä.
Romaanin nimeä kantava
teknologiayhtiö – joka sattumalta muistuttaa luonteeltaan hyvin paljon erästä
nykyään toimivaa teknologiayhtiötä – rakentaa täydelliseen avoimuuteen
perustuvaa yhteiskuntaa. Paitsi että yhtiö itse on Kolmen Viisaan Miehen
salamyhkäisesti johtama eikä yhtä sen perustajista ole koskaan edes nähty
julkisuudessa. Siitä huolimatta Circlen jalona tavoitteena on luoda maailmasta
täysin läpinäkyvä ja sen ansiosta turvallinen paikka, jossa jokainen
inhimillinen teko näkyy koko ihmiskunnalle ja jossa väärintekijät voidaan
jäljittää minuuteissa mistä tahansa. Tunne jatkuvasta tarkkailusta ohjaa
ihmiset tekemään oikeita valintoja. Jokainen kommunikoi, jokainen jakaa
tunteensa ja tietonsa, mitään ei piiloteta keneltäkään.
Maebelline Holland tulee
Circleen töihin ystävänsä Annien suosittelemana. Kiiltävä, lasinen kampusalue
tuntuu 24-vuotiaasta Maesta taivaalta. Ja kun Annie on johtotehtävissä, Mae
otetaan heti vakavasti kaikkialla. Hän pääsee nopeasti kiinni työhönsä Customer
Experiencessä ja ryhtyy tavoittelemaan asiakaskohtaamisista täyttä sataa
pistettä, kaikesta kiitollisen työntekijän tapaan. Toisella näytöllä tiimin
jäsenet kommentoivat hänen työsuorituksiaan ja kannustavat viemään asiat aina
loppuun asti. Kun perustyö alkaa sujua, Maelle asennetaan eteen lisää näyttöjä:
Circlen sisäistä kommunikaatiota varten, ulkoista sosiaalista viestintää
varten, uusien työntekijöiden kouluttamista varten. Kaikissa käydään jatkuvaa
keskustelua, johon täytyy osallistua, koska kaikki Circlen työntekijöiden
tekemiset pisteytetään. Vähitellen Maesta kehittyy opetettu koira, joka pystyy
pitämään ilmassa useita palloja pudottamatta niistä yhtäkään.
Circle on äärimmäinen
yhteisö, ja Mae kohtaa asian ensimmäistä kertaa syvällisesti, kun hänet
kutsutaan tapaamiseen, jossa käydään vakava keskustelu siitä, miksi Mae on
jättänyt vastaamatta erääseen juhlakutsuun eikä ole ilmestynyt ollenkaan
paikalle. Kun Mae aloitti Circlen työntekijänä, hänen kaikki tietonsa ja
tiedostonsa ja tekemisensä ladattiin pilveen, josta ne ovat Circlen järjestelmän
luettavissa. Sieltä on näkynyt, että Mae on joskus käynyt Portugalissa, joten järjestelmä
on identifioinut hänet Portugali-faniksi. Sen seurauksena hänelle on lähetetty
Portugali-aiheinen juhlakutsu, mutta hän on häpeällisesti sivuuttanut sen. Mae
joutuu pyytämään anteeksi ja lupaamaan, ettei vastaava toistu enää koskaan.
Pitkään tuntuu, että Mae on
kaikesta jäljessä. Hän ei ehdi varata töihintulotarkastusta kampuksen
lääkäriltä, joten myöhästyneellä käynnillä häntä torutaan siitä (kunnes hänen koko
elämänsä terveystiedot ladataan Circleen ja häneen asennetaan mikrosiru
mittaamaan terveydentilaa pysyvästi). Hän haluaa hoitaa perustyönsä hyvin mutta
koska hän ei huolehdi CircleRank-lukemansa paranemisesta 10 000:n
paremmalle puolelle, hänet kutsutaan puhutteluun (seurauksena on unettomia öitä
”zingaamisen” parissa, loputtomia tykkäyksiä ja irvistyksiä ja kommentteja,
joiden ansiosta hänen lukemansa paranee vähä vähältä). Kun kotona Maen isä saa
MS-tautiin liittyvän kohtauksen eikä Mae ehdi sinnekään apuun ajoissa, tilanne
uhkaa riistäytyä käsistä.
Maen ex-poikaystävä Mercer on
ryhtynyt pelastavaksi enkeliksi. Seurauksena on virtuaalisen maailman ja
näkyvän maailman yhteentörmäys: Mercer vastustaa teknologialla tuotettua
valheellista yhteisöllisyyttä, jossa tykkääminen riittää toimenpiteeksi ja
jossa ihmiset kuvittelevat tuntevansa toisensa pelkkien irrallisten kommenttien
perusteella. Mae tietenkin pitää Mercerin näkemystä taantumuksellisena ja
tietämättömänä, vaikka syytökset teknologian aiheuttamasta infantilisoinnista
tulevat lähelle. Työstä on tullut Maelle koko elämä, mutta tarkemmin ajatellen
kyseessä on vain reaktiopeli, jossa tavoitellaan täyttä pistemäärää kaikissa
kanavissa, vaikka sitä ei voida koskaan saavuttaa.
Vähitellen Mae muuttuu
Circlen työntekijästä kampusalueen asukkaaksi, hän alkaa asua yhdessä vapaista
huoneista ja käydä kaikenlaisissa juhlissa ja tapahtumissa, joihin tulee
jatkuvasti kutsuja. Hän on tavannut jo ensimmäisinä työpäivinään Francisin,
jolta kuitenkin puuttuu vetovoimaa. Sen sijaan sattumalta tavatussa Kaldenissa
on viehätystä sitäkin enemmän: harmaatukkainen Kalden on mysteeri, koska kukaan
muu ei ole nähnyt miestä missään, hänen nimellään ei löydy Circlestä mitään
eikä hänestä ole minkäänlaista valokuvaa järjestelmässä. Maen ystävä Annie,
joka sentään kuuluu Circlen vaikutusvaltaisimpaan Gang of 40 -ryhmään, epäilee, että kyseessä saattaa olla vakooja,
kutsumaton vieras suljetulla kampusalueella.
Circle on innovaatioyritys,
joten romaani tarjoilee valtavan määrän innovaatioita. TruYou on vienyt
sähköisen tunnistautumisen uudelle tasolle, ja ihmiset ovat saaneet unohtaa
kaikki kymmenet salasanansa. Yhtiön perustajiin kuuluva Eamon Bailey näyttää
Dream Friday -esityksessään, miten SeeChange-kamera toimii: sormenpään kokoinen
kamera välittää livekuvaa ympäri maailmaa langattomasti, ja sillä voidaan
toteuttaa ennennäkemätöntä valvontaa mihin tahansa. Kaikkien yhtiön teknologioiden
tarkoituksena on lisätä avoimuutta ja vahvistaa ihmisten keskinäistä
luottamusta. Sanotaan, että diktatuurit eivät koskaan esittele itseään
diktatuuriksi vaan käyttävät jotakin sellaista nimeä kuin korkein kansanvalta. Circle ei poikkea joukosta.
Lopulta Mae lipsahtaa, ja se
kääntää hänen elämänsä suunnan. Hän paljastaa hetkeksi inhimillisyytensä ja
tarttuu hetkeen, mikä asettaa hänet vaaroista suurimpaan – tilanteeseen, jossa
hän pelkää joutuvansa irtisanotuksi Circlestä. Rikkomuksensa takia Mae kuitenkin
tutustuu Eamon Baileyyn ja käy hämmästyttävän keskustelun, jossa musta muuttuu
valkoiseksi. Maesta tulee Circlen lähettiläs, ja hän sitoutuu täyteen
avoimuuteen, mikä tarkoittaa kaikkien tietojen julkistamista, puettavan videokameran
käyttämistä ja jatkuvaa livestriimausta omasta elämästä (kolmen minuutin
vessatauolla saa sentään pitää mikrofonin suljettuna). Julkisessa
esiintymisessä Mae käy Eamonin kanssa keskustelun, jonka tärkeimmät
avainlauseet – Maen sanomina – heijastetaan kaikkien näkyville:
SECRETS ARE LIES.
SHARING IS CARING.
PRIVACY IS THEFT.
Iskulauseet ovat tietenkin
voimakas viittaus George Orwellin 1984:ään. Eggersin romaanin mielenkiintoisimpiin ulottuvuuksiin kuuluu
tapa, jolla se keskustelee tuon teoksen kanssa. Jos muistelee Orwellin romaanin
iskulauseita – WAR IS PEACE, FREEDOM IS SLAVERY, IGNORANCE IS STRENGTH – ja ajattelee niiden kauheutta, Eggersin
tarinan iskulauseet ovat yhtä aikaa hyvin samanlaisia kuin ne ja samalla jotain
uutta, aivan erilaista. Tällä kertaa sota on rauhaa, jossa salaisuudet nimetään
valheiksi. Vapaus on orjuutta, jossa jokaisen on jaettava vapaasti kaikki
kuuluakseen yhteisöön. Tietämättömyys on voimaa, jota yhteisö käyttää
pyrkimyksessään kertoa jokaiselle tietämättömälle kaiken, minkä muut jo
tietävät.
Maen ystävä Annie on mukana
menneisyyden kartoitukseen keskittyvässä PastPresent-projektissa ja ryhtyy
lopulta itse sen ensimmäiseksi koehenkilöksi – hänen sukunsa on sentään
saapunut Yhdysvaltoihin Mayflowerilla. Orwellin sanoin: Joka hallitsee menneisyyttä, hallitsee tulevaisuutta, ja joka hallitsee
nykyisyyttä, hallitsee menneisyyttä. Annien ja Maen ystävyys saa yhä
synkempiä muotoja, eikä loppu ole kaunis. Samaan aikaan Mae on mukana
käynnistämässä demokratiahanketta, jossa suora kansanvalta toteutetaan Circlen
järjestelmän avulla. Vihdoin Maen kaipaama Kalden päättää puuttua tilanteeseen,
koska Circle on menossa liian pitkälle. Äärimmäinen unelma on toteutumassa ja
ympyrä sulkeutumassa, mutta Kalden ei missään tapauksessa halua nähdä, mihin se
johtaa. Mutta Mae haluaa tehdä päätöksensä itse.
Romaanina The Circlen vahvuus on siinä, miten se
välttää olemasta varsinainen dystopia. Siinä on yhtymäkohtia 1984:ään ja Uljaaseen uuteen maailmaan ja moniin muihin dystopiaklassikoihin,
mutta silti sen maailmassa on jotain hätkähdyttävällä tavalla tuoretta. Tällä
kertaa nämä ihmiset tekevät sen itse! He luovat valtakoneiston itseään varten: Panoptikon-maailma,
jossa kaikki on jokaisen nähtävissä, tuntuu mukana olevista ihmisistä
luontevalta. Jos heillä ei ole mitään salattavaa, miksi kellään muullakaan
olisi? Kun salassa pidettävä informaatio kasaantuu valtaapitäville, enemmistö
kääntyy nopeasti julkistamisen kannalle. Edustuksellisen demokratian purkaminen
suoriksi nettikyselyiksi tuntuu ihmisistä äkkiseltään hyvältä vaihtoehdolta,
satunnainen päätös yhtä relevantilta kuin informoitu. Latistuvan maailman
kuvauksena The Circle on vaikuttava.
The Circle
on myös häpeilemättömän viihdyttävä. Kielenkäyttö on sujuvaa, juonenkäänteet
nopeita, tarinankuljetus kaikkineen notkeaa. Henkilöt eivät tietenkään ole
mitään suuria ristiriitakimppuja eivätkä heidän keskinäiset suhteensa kovinkaan
kauaskantoisesti rakennettuja kudelmia, mutta hahmot kuitenkin palvelevat
tarkoituksiaan eikä dialogia joudu lukemaan suojauksen takaa. Sitä paitsi
Eggersin huolellisuutta on pakko kunnioittaa, koska yksityiskohdat tuntuvat relevanteilta
ja hiotuilta. Itsekin hiukan vastaavissa maailmoissa Orjattaresi-romaanissaan liikkunut Margaret Atwood tekee The New York Review of Booksissa seikkaperäisesti selkoa The Circlen nimi- ja numerosymboliikasta (mikä on sivumennen sanoen
aina hiukan vaarallista, mutta Atwoodin keskeiset päätelmät osuvat mielestäni pääosin
kohdalleen).
Ehkä suurimman vaikutuksen
minuun tekivät romaanin pitkät dialogijaksot, joissa Mae joutuu myöntämään
nähneensä asiat ”väärällä” tavalla. Ympäripuhumisen retoriset keinot oikeastaan
kiteyttävät koko Circlen toimintalogiikan. Rakenteen makrotasolla Eggers
käyttää tyylikkäästi ympyrää ilman, että se tuntuu teennäiseltä. Kaikki liittyy
kaikkeen.
Pakko myöntää, että The Circlen jälkeen Googlen, Facebookin,
Applen ja muutamien muiden yhtiöiden motiiveihin suhtautuu taas hiukan skeptisemmin.
Mikä tahansa voi tulla julkiseksi koska tahansa, ja mitä tahansa tietoa voidaan
käyttää melkein mihin tahansa. Me teemme sen itse.