En muista yhtään romaania, jolla olisi ollut lukemisen
kannalta näin häiritsevä nimi: J.M.
Coetzeen vastikään ilmestynyt teos on nimeltään The Childhood of Jesus. Siinä ei ole sinänsä mitään ihmeellistä,
onhan romaanimuotoisia Jeesus-elämäkertatulkintoja tehty kasapäin, mutta häiriö
tuleekin nyt toisesta suunnasta. Koko romaanissa ei puhuta Jeesuksesta eikä
kristinuskosta sanaakaan.
Teoksen päähenkilöinä ovat Simón ja David, jotka saapuvat
Belstar-laivalla Novilla-nimiseen kaupunkiin. Tuntematon, eteläamerikkalaiselta
vaikuttava maa on eräänlainen sosialistinen utopia, josta ei leipä lopu. Simón
on aikuinen mies, joka on ottanut laivamatkalla kuusivuotiaan Davidin
hoitaakseen – poika on kadottanut kirjeen, johon oli kirjoitettu tiedot hänen
vanhemmistaan. Simón päättää auttaa Davidia löytämään kadonneet vanhemmat
Novillasta. Kaikille mies toistaa saman asian heidän suhteestaan: ”Not my grandson, not my son. But I am
responsible for him.”
Alkuasetelma on yksinkertainen, mutta siitä purkautuva juoni
on harvinaisen mutkikas. Simón ja David saavat pitkällisten selvittelyiden
jälkeen katon päänsä päälle, vaatimattoman lähiökorttelin asunnon. Simón pääsee
töihin ahtaajaksi satamaan, David menee kouluun. Vanhempien etsintä jatkuu.
Davidin koulukaverina on Fidel, ja sitä kautta Simón tutustuu Fidelin äitiin Elenaan
ja aloittaa tämän kanssa intohimottoman suhteen.
Yhtenä päivänä Simón ja David näkevät paremmalla La Residencia
-asuinalueella naisen, joka pelaa tennistä. Simón päättää, että kyseessä on
Davidin äiti, eikä David pane vastaan. Lopulta tämä lapseton Inés saapuu
lähiöön, ottaa Davidin pojakseen ja muuttaa Simónin tilalle asuntoon. Simón
siirtyy tieltä pois ja hankkiutuu satamaan epämääräiseen asujaimistoon. Naisen
mukana tulevat myös tämän omituinen veli Diego ja susikoira Bolivar.
Simón jää Davidin kummisedäksi ja joutuu katsomaan pitkään
sivusta, miten Inés muuttuu ylihuolehtivaksi äitihahmoksi, joka suosii täydellistä
eristäytymistä. Inés näyttää itsekin olevan vakuuttunut, että hän todella on
Davidin äiti. Kun koulussa tulee ongelmia yliälykkään ja arrogantin Davidin
kasvatuksessa, Inés käy opettajan kimppuun kuin tiikeri. Kuusivuotias poika on
sentään lukenut jo Don Quijoten!
Koko romaanin ajan punnitsin mielessäni nimeä: The Childhood
of Jesus, Jeesuksen lapsuus. Allegoriselle tulkinnalle tulee vihjeitä pitkin
matkaa – esillä on toistuvasti leipää ja kalaa, Inés uskoo olevansa Davidin
oikea äiti vaikka ei ole koskaan synnyttänyt, kuusivuotiaalla pojalla on
radikaali käsitys ihmisyydestä, hän harrastaa yliluonnollisia asioita ja
pakenemistemppuja – mutta mitään yksiselitteistä avainta ratkaisulle ei näy
missään. Millainen evankeliumi tämä oikein on? Entä mikä mies on tämä Simón,
jonkinlainen ahtaajaksi tekeytynyt puuseppä? Miksi hän on ylipäänsä lähtenyt
matkalle, rakentamaan uutta elämää? Miksi hän on niin voimakkaasti kiintynyt
poikaan, jota ei pohjimmiltaan tunne eikä oikein ymmärräkään?
Novilla on kaupunkina omituinen, koko yhteiskuntajärjestys
tuntuu kummalliselta. Ihmisillä on paljon leipää, mutta heiltä puuttuu kyky
juhlia, luoda vahvoja yhteisöllisiä suhteita, suhtautua asioihin
intohimoisesti. Hyväntahtoisuus on termi, joka toistuu jatkuvasti: kaupungin
ihmiset ovat aivan häiritsevän hyväntahtoisia, mutta heidän avuliaisuutensa
raja kulkee järjestelmän rajoissa. Näyttää kuin tämä sosialistinen
yhteiskuntamalli olisi tehnyt heistä loputtoman sovinnaisia, ja sovittelun
mahdollisuudet loppuvat vasta byrokratiaan. Kaupungin oikeusjärjestelmä ei
vaikuta kovin toimivalta, mutta siihenkin suhtaudutaan täysin annettuna.
Etenkin romaanin loppupuolen käänteissä Simón, Inés ja David muuttuvat yhteisössään
harvinaisen radikaaleiksi. Yksi hienoimmista hetkistä koetaan koulussa, jossa
señor León koettelee Davidia:
’(...) Now show us how you write. Write, Conviene que yo diga la verdad, I must tell the truth. Write it. Con-viene.’
Writing from left to right, forming the letters clearly if slowly, the boy writes: Yo soy la verdad, I am the truth.
’You see,’ says señor León, turning to Inés. ’This is what I had to deal with day after day after day while your son was in my class. I say, there can be only on authority in the classroom, there cannot be two. Do you disagree?’
Silti en ymmärrä, miten teoksen raskasrakenteinen yhteiskunta-analyysi liittyy Jeesuksen lapsuuteen. Tavallaan tuntuu, että olen vähällä saavuttaa tuon ymmärryksen, mutta jokin tässä palapelissä ei vain loksahda kohdalleen. Mitä tästä pitäisi ajatella? Mihin näiden Jeesus-tulkintojen tulisi johtaa? Mitä Coetzee on ajanut tällä kaikella takaa? Mietin myös, miten olisin lukenut tämän teoksen, jos nimi olisi ollut tavanomaisempi: Simón ja David. Pojan elämä. Novillan mestari. Barbaarit tulevat.
Häiritsevän nimen ansiosta romaani kuitenkin toimii. En
muista, milloin olisin viimeksi joutunut askaroimaan näin ankarasti, jotta
ymmärtäisin edes jollain tasolla, mitä olen lukemassa. Teksti sinänsä on kieleltään
suoraviivaista, paikoin lakonista, mutta kun kokonaisuus ei jäsenny,
ymmärtämiseen saa nähdä vaivaa.
Coetzeen tuotannon mittapuulla en kylläkään lukenut tätä
kaikilta osin mielikseni, sen verran puuduttavaa yhteiskunta-analyysiä etenkin
teoksen alkupuoli sisälsi. Ja loppupuolella juoni meni niin äärimmäisyyksiin,
etten hämmästynyt enää oikein mistään – jopa uskomattomimmista käänteistä tuli
banaaleja, kun niitä tuli riittävän monta. En esimerkiksi mitenkään voinut
uskoa Inésin toimivan niin kuin hän toimi – hänhän jätti nopeasti koko elämänsä
ja ilmoittautui pojalle äidiksi tuosta vain ja esiintyi sen jälkeen kuin äiti.
Rakenteellisesti teos olisi voinut muuttua mielenkiintoisemmaksi rikotulla
kronologialla tai näkökulmavaihdoksilla. Kohtauksesta toiseen etenevän lineaarisen
rakenteen muokkaaminen olisi ollut perusteltua, mutta luultavasti sen
seurauksena teoksesta olisi tullut nykyistä vaikeaselkoisempi.
Coetzeeta on kyllä pakko arvostaa. Nobelin jälkeenkin hänen
tuotantonsa on ollut keskimäärin todella korkeatasoista, eikä JC ole
todellakaan mennyt sieltä, missä aita olisi ollut matalin. Myös The Childhood
of Jesus on taiteellisesti kunnianhimoinen teos, joka ei päästä lukijaa
helpolla. Älyllinen pähkinä on kuitenkin niin kova, että kovinkaan syvältä tämä
ei minua koskettanut.