Colm Tóibínin runsas vuosi sitten ilmestynyt The
Testament of Mary (Penguin Books, 2012) kertoo Jeesuksen äidistä erilaisen
tarinan kuin olemme yleensä tottuneet kuulemaan. Tóibínin Maria saa esimerkiksi
kuulla neitseellisestä synnyttämisestään ihan muilta kuin Jumalalta – tarinat
kulkevat hänen kuuluisan poikansa edellä ja kantautuvat äidin korviin monista
lähteistä.
Vuosien varrella Maria näkee
poikansa muuttumisen karismaattiseksi maankiertäjäksi, erikoisen seurueen
henkiseksi johtajaksi ja ihmetekojen tekijäksi. Äiti myös joutuu todistamaan
poikaansa kohdistuvan uhkan ja lopulta myös tämän väkivaltaisen kuoleman.
Pyhimyksellisen neitsythahmon sijaan Tóibínin Maria on lihaa ja verta, täynnä
hämmennystä ja suoranaista suuttumusta. Jeesuksesta syntyi jotain, mikä ei
ollut äidille itselleen totta.
Irlantilainen Tóibín on
tavallaan erikoistunut näihin äiti-poika-aiheisiin. Novellikokoelma Mothers and Sons on rautaisannos sitä
tavaraa, ja itsekin kirjoitin taannoin muutaman sanan sen suomennoksesta.
Jeesuksen ja Marian suhde on tosin vielä vähän mutkikkaampi kuin noiden
novellien tarinoissa. Tóibínin Maria joutuu Kaanaan häissäkin lähettämään
pojalleen viestejä lähestyvästä uhkasta, kun ei millään pääse kunnolla
puheisiin. Maria on turhautunut, hänet on leikattu pois lähipiiristä.
Jeesuksesta on kirjoitettu
liuta romaaneja, mutta omiin käsiini ei ole sattunut sellaista, jonka
kaunokirjallinen arvo ylittäisi sen lähtökohdat – yleensä siis sekulaarin demonstraation
tai suoranaisen provokaation. Nikos
Kazantzakisin Kristuksen viimeiset
kiusaukset taitaa olla romaanina sieltä parhaimmasta päästä. José Saramagon Jeesuksen Kristuksen evankeliumi jaarittelee, Norman Mailerin Pojan
evankeliumi kertoo nätin tarinan tutulla kaavalla. Muitakin löytyy, mutta
harva seisoo omillaan – niin järkälemäinen teksti on taustalla. Siinä
jatkumossa The Testament of Mary jää
myös kuriositeetiksi, yhdeksi fabuloinniksi mahdollisen tarinan ympärillä.
Katolisen kasvatuksen saanut Tóibín
ei lähde teoksellaan avoimesti provosoimaan, vaan näkökulma pysyy tiukasti Marian
kokemuksessa (toki senkin esittäminen on tietyissä piireissä äärimmäisen
provosoivaa, kuten esimerkiksi Catholic World Reportista voi lukea). Maria ei kuitenkaan
henkilönä mene äärimmäisyyksiin millään alueella. Vaikka kerran hänellä onkin tarinan
aikana veitsi kädessä, mitään yllättävää ei tapahdu. Eikä hän esimerkiksi kerro
Jeesuksen syntymään johtaneista tapahtumista mitään, ainoastaan hämmästelee kuulemiaan
tarinoita pojastaan Jumalan poikana. Tiivis rajaus on myös romaanin ehdoton
vahvuus. Silti tarina on niin suuri, että 112 sivun mitta ei tunnu liian
vaatimattomalta, vaan teosta voi ehdottomasti pitää romaanina.
Marian kertoma tarina
rakentuu muutamien käännekohtien varaan: Jeesuksen lähtö kotoa, Lasaruksen herättäminen
kuolleista, Kaanaan häät, ristiinnaulitseminen, Marian elämä Jeesuksen kuoleman
jälkeen. Lasaruksen sisaren vaiheet Jeesuksen elämän loppuaikoina kulkevat
hetken rinnakkain Jeesuksen äidin kanssa, mutta romaani ei silti sisällä
kuohuttavia yksityiskohtia Jeesuksen ja Maria Magdalenan välisestä suhteesta.
Hyvä niin, koska sitä spekulointia voisi pitää tässä yhteydessä halpana –
käsissähän on jo muutenkin kuohuttava aihe.
Maria muistelee mielellään
Jeesusta nuorena poikana, nostalgisoi hyviä päiviä, jolloin pojan isäkin oli
vielä elossa. Väkevimmillään hän esiintyy tavallisena äitinä, jonka poika
kuolee raa’alla tavalla ja joka joutuu sitä vierestä mykkänä seuraamaan:
I tried to see his face as he screamed in pain, but it was so contorted in agony and covered in blood that I saw no one I recognized. – – It seems hard to fathom now that I stayed there and watched this, that I did not run towards him, or call out to him. But I did not.
Loppujen lopuksi Maria on
nainen, joka jää yksin. Hän joutuu kulkemaan varjoissa ja pysymään
tuntemattomana, koska uskonnollinen liikehdintä kasvaa hänen poikansa kuoleman
jälkeen vääjäämättä. Maria yrittää vältellä joutumasta mukaan mihinkään,
kertomasta mitään kenellekään. Lopulta kaksi opetuslasta on kuitenkin löytänyt
hänet, ja The Testament of Maryn
kertoma tarina on tuon kohtaamisen seurausta. Silti Marian korviin puheet
siitä, miten taivaallinen isä oli lähettänyt poikansa maailmaan vapauttamaan
ihmiskunnan, kuulostavat omituisilta. Marian tyylillisesti melko modernista
puheenparresta välittyy sanoma, joka lopulta lienee se suurin hyökkäys koko
teoksessa: Jättäkää minut rauhaan. Älkää käyttäkö
minun elämääni omiin tarkoitusperiinne.
Epäluuloisen ja ahdistuneen
Marian kertomusta lukee väistämättä nykymaailman taustaa vasten. Eikä vain Richard Dawkinsin, Sam Harrisin tai Christopher
Hitchensin takia, vaan myös siitä kulmasta, mitä katolisesta kirkosta on
paljastunut. Tóibínin Maria suojelee itseään, ei halua antautua palvonnan
kohteeksi vaan kulkee mieluummin hämärässä. Marian intimiteettisuoja on
uhattuna, ja sitä hän pitää itselleen tärkeänä, koska tuntemattomuus on hänen
identiteettinsä perusta. Silti hänestä tehdään myöhemmin vielä Neitsyt Maria.
Kirjoitinko juuri aiemmin,
ettei Tóibínin romaani ole erityisen provosoiva? Riippuu tosiaan paljolti
siitä, keneltä kysyy.
