Kevin
Cantyn novellissa No Place in This World
for You on loistava aloitusvirke: ”My
son’s name is Walter, he is four years old, and he bites other children.”Novelli kertoo kiinteistönvälittäjämiehestä, hänen graafikkovaimostaan ja heidän pojastaan. Tarina alkaa tilanteessa, jossa paljastuu, että Walter on purrut päiväkodissa toista lasta käsivarteen. Pahaksi onneksi tuon tytön vanhemmat ovat juristeja.
Päähenkilöllä on koettelemuksia myös työssään. Hänen asiakkaansa Tom ja Sally Drake ovat muuttamassa Ohiosta Arizonaan. Hän etsii heille asuntoa, mutta mikään ei tunnu kelpaavan. Vähitellen alkaa valjeta, että Drakeilla on ongelmia, jotka purkautuvat maaniseen asunnonetsintään. Päähenkilön pitäisi saada kauppa tehtyä, koska akuutit rahahuolet painavat päälle.
Olen joskus kuullut määritelmän, jonka mukaan draaman tehtävä on laittaa päähenkilönsä vittumaiseen kuseen. Cantyn novelli täyttää määritelmän.
Kiinteistönvälittäjän paine kasvaa, kun lakimies soittaa ja alkaa tiukata yksityiskohtia Walterin havaituista taipumuksista puremiseen. Tilanteessa keksitty valkoinen valhe alkaa heti aiheuttaa lisää ongelmia. Sitten vaimo kieltäytyy enää hoitamasta yksin kotona Walteria, joka on erotettu päiväkodista. Päähenkilön on pakko ottaa poika mukaan asuntonäyttöihin.
Huikeassa loppukohtauksessa päähenkilö on tyhjässä asunnossa yhdessä poikansa Walterin ja Sally Draken kanssa. En muista lukeneeni pitkään aikaan niin vaikuttavaa yksittäistä kohtausta. Sen jälkeen olo oli typertynyt. Hämmästynyt. Ällistynyt.
Kaiken kaikkiaan Kevin Cantyn novellikokoelma Where the Money Went (Knopf, 2009) on täynnä hienoja tarinoita. Törmäsin kirjaan sattumalta, en ollut kuullut Cantysta aiemmin. Jo yhden teoksen perusteella Canty (s. 1953) sijoittuu mielessäni sujuvasti jonnekin Richard Fordin ja Raymond Carverin välimaastoon – sekä tyylilajiltaan että taitotasoltaan. Etenkin novellien aloitukset nojautuvat hemingwaylais-carverilaiseen perinteeseen:
”When the thing was over, Braxton sat down at the kitchen table of his apartment and tried to figure out what they had done with the money.” (Where the Money Went)
”The summer he almost killed his brother, Lander spent working at the front desk of the University library, watching the girls go by in their summer shorts and dresses.” (The Emperor of Ice Cream)
”After you died came the year of watching television.” (They Were Expandable)
”Rossbach saw her first by accident.” (Burning Bridges, Breaking Glass)
Tematiikka pyörii yhdysvaltalaiseen tapaan vahvasti rahan, vallan ja seksin ympärillä, mutta musta huumori ja hienosti kirjoitut käänteet tekevät näistä nautittavia ja omaperäisiä. Kokonaisuutta kantaa toden tuntu, vaikka henkilöillä ja tapahtumapaikoilla on hyvinkin äärimmäisiä piireitä. Canty nojaa selvästi Carverin oppeihin, joiden mukaan teksti ei saa sisältää minkäänlaista kikkailua: mitä ällistyttävämpi tarina, sitä lakonisempi kieli.
Näin vahva aloittamisen taito herättää lukijassa vaistomaista kunnioitusta. Kaikki alkaa ensimmäisestä virkkeestä, sille ei voi sanoa vastaan. Jokaisen novellin läpi kulkee tunne, jonka Walterin kiinteistönvälittäjä-isä tuntee syvällä sisimmässään:
”Then, a few minutes later, when I am sure she is asleep and I am awake beside her and thinking about the money, she says, ”I can feel it coming.”
